Otsikon tarkoitus on kertoa teille, että hamstraan kaikenlaisia kirjoja.
Mutta koska muistutan (edelleen) enemmän kirahvia kuin esimerkiksi hamsteria,
on kirjakirahvi paljon oivallisempi nimi.
Tällä kertaa esittelyssä on muutamia käsityökirjojani (loput on äidin riesana).
Kirjoista olen saanut paljon ideoita, ja muutamia ohjeita olenkin jo käyttänyt.
Olen vielä tällä hetkellä Juju-kerhossa joista on osa kirjoista tipahtanut postiluukustani, ja suurimman osan olen ostanut alennusmyynneistä.
Yritän ostaa aina erilaisia kirjoja, niin suomen kuin englannin kielellä, niin että kotonani olisi valmiina kattava kirjasto erilaisia käsityöohjeita.
Koukussa-kirjan ansiosta opin virkkaamaan.
Olin ala- ja yläasteella aina puutöissä ja sain siis opetella itsekseni virkkaamaan ja neulomaan, äidin avustuksella tottakai.
Virkaten olen tehnyt yhden ainoan ikuisuusprojektin, virkaten 72 isoäidinneliötä, joista kasasin neuletakin/boleron. Kuvaa kyseisestä työstä kirjan sivulla alempana.
Oikeasta työstä näytän kuvaa viikonloppuna.
Tuossatuossa, iso boleroni.
Eri väreissä tosin, ja eri langoista. Käytin syysvärejä, mustaa, oranssia, ruskeaa ja harmaata 7 veljeksestä.
Ja urakka oli valtava. Aina ei jaksanut virkata, joten työn tekemiseen meni ainakin vuosi.
Mutta valmiiksi tuli!
Korujen teko alkoi innostaa nähdessäni äitini parhaan ystävän aloittaneen kyseisen myöskin rahaa vievän tarvikehamstraus harrastuksen.
Paljon on tekniikoissa hiottavaa, ja aina haluaisi oppia uutta mm. ketjujen tekoa, hopeasaven käyttöä ynnä muuta kaikkea ihanaa.
Pienin askelin on kehityttävä!
Vahdin vielä yön sydämellä tiikerikakkuani uunissa ja teen pari koulutehtävää, viime tingassa tottakai.
Mutta lopuksi kysyisin, että onko teillä jotain tiettyä "luottokirjaa", josta löydätte aina kivan käsityön, jonka voisi tehdä uudestaan ja uudestaan, vaikka lahjaksi?