torstai 24. lokakuuta 2013

Fimo-massailua

... ja nilkkansa telomista.
En siis onnistu millään pitämään kroppaani kasassa!
Sitä se Mirahvina oleminen tarkoittaa, aina joku raajoista on telottavana.
Tänä syksynä olen rikkonut oikean polveni jalkapallossa, ja nyt KAKSI kertaa vasemman nilkan, onnistuen siinä niin hyvin, että nilkan nivelsiteet ovat repeytyneet.
Eilen nyrjäytin nilkkani siis uudestaan, kun yritin varovasti lähteä taas liikkumaan kevyen sauvakävelylenkin muodossa, mutta hupsheijaa kahden ja puolen kilometrin kohdalla olin jo onnistunut rikkomaan sen taas.
Tässä aamusella menen uudestaan lääkäriin, saa nähdä pystyvätkö he tekemään asialle mitään.

Mutta sen takia siis eilinen postaus jäi väliin.
Asian korjaan tänään, sillä yritän saada illaksikin tehtyä kivan postauksen.

Ensimmäiset fimot on nyt paistettu (ja tietysti unohdin ne uuniin).
Paistoaikahan fimoilla on 30 minuuttia, n. 100 asteessa.
Itse pidin n. 40 minuuttia vahingossa, minkä takia värit eivät ole oikein kohdallaan.
Valkoinen esimerkiksi muuttui läpinäkyvämmäksi.
Onneksi kyseessä oli koe-erä, eikä mitään sen isompaa!



Harjoittelemisen varaa löytyy, mutta eihän se haittaa!
Onpahan tekemistä ja tavoitteita. 



Muumi-teetä juodessa tulee parempi mieli, varsinkin kun se toivottaa tsemppiä!
Sitä mirahvi tarvitsee.
Jäätelön  lisäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ja kumarrus kommentistasi!:)