Aika vierähti taas hujahtamalla!
Hyvä kun on ennättänyt istahtaa neulomisten kanssa.
Lauantai ja sunnuntai on onneksi mennyt melko rennoissa meiningeissä, äitikin on vielä kylässä.
Sunnuntain kunniaksi kävimme Forumissa ja Kampissa kaupoilla ja mukaan tarttui (tietenkin) vaikka mitä.
Joulua varten löysin Indiskasta kivan huovasta tehdyn kaitaliinan, siihen sopivat servetit sekä pari tuikkukippoa. Etsiskelin sopivia kaitaliinoja paristakin kaupasta, vaikka tiesin että etsimäni löytyisi Indiskasta. Hinnalla ei tuotteita ollut pilattu, ja sain taas leimankin heidän leimakorttiin (joka muuttuu lähiaikoina sähköiseksi, jei!)
H&M:stä löytyi kylmiä säitä varten sukkahousuja, varsinkin mustat ovat Erittäin mukavat, eikä kutita, sillä niissä on sisäpuolella fleece-kangasta!
Aivan mahtava idea, niitä on pakko käydä hamstraamassa lisää.
Krääsä-taivas Tigerista löytyi hauskoja pakettikortteja ja reseptikirja, johon vihdoin saan kaikki tärkeät ohjeeni ettei minun tarvitse aina soitella äidille reseptien takia.
Omiakin bravuureita on jo alkanut kerääntyä, joten niidenkin ohjeet on parasta saada ylös.
Anttilasta ostin vain Nipsu-piparimuotin ja keltaisen lankakerän kettukarkki-sukkia varten..
Viimeisenä vielä löytöni Indiskasta, joka roikkui alennusrekissä ihanan vihreänä.
Tämän hetken lemppari vaate, jonka voi yhdistää melkein ihan mihin vain!
Tälläista tällä kertaa.
Ensi kerralla taas lisää jutustelua!
Kettukarkkisukat kuulostaa mielenkiintoiselta. Laita sitten kuvia. :)
VastaaPoista- Mellu